Huolen vyöhykkeet ja huolen puheeksi ottaminen
Huolen vyöhykkeet on lasten ja nuorten kanssa
työskentelevien ammattilaisten työkalu, joka kuvaa huolen astetta. Menetelmän
avulla kannustetaan työntekijöitä tarttumaan omaan huoleensa kunnioittavasti, itselle
apua pyytäen ja siten mahdollistaa yhteistyön jatkuminen ja rakentaminen.
Huolen vyöhykkeiden avulla tarjotaan yhteistyötä tekeville ihmisille yhteinen
kieli, jonka avulla voi keskustella arvostavasti heränneestä huolesta. Omista
huolista kertomalla voi rohkaista toista tuomaan esiin omat näkemyksensä
asiasta.
Huolella tarkoitetaan subjektiivista, omakohtaista tunnetta,
joka syntyy toimiessa lapsen tai nuoren kanssa. Huoli herää tilanteesta
tehtyjen havaintojen pohjalta ja siihen vaikuttavat myös aikaisemmat
kokemukset, omien voimavarojen ja toimintamahdollisuuksien väheneminen ja suhde
lapseen tai nuoreen ja hänen verkostoonsa. Huoli kohdistuu siis asiakkaan
selviämiseen ja omiin toimintamahdollisuuksiin. Huoli kasvaa sitä mukaa, kun
omat auttamiskeinot vähenevät. Huoli siis viestittää, että tilanteeseen
tarvitaan muiden tukea. (Koponen. 2013. 4.)
Huoli ei koskaan ole staattinen käsite, vaan jatkuvasti
muuttuva ja liukuva: huoli ”liikkuu” vyöhykkeillä tehtyjen toimenpiteiden
mukaan joko pysyen samana, lisääntyen tai väheten. (Koponen. 2013. 5.) Huolen
vyöhykkeitä on myös käytetty tarkoituksiin, joihin niitä ei ole tarkoitettu. On
tärkeää tietää, että huolen vyöhykkeitä ei saa käyttää lasten tai nuorten
luokitteluun.
Huolen vyöhykkeet kerhonohjaajan toiminnassa
Ei huolta
Pieni huoli
Keskisuuri, tuntuva huoli
Suuri huoli
Ohjaaja kokee, että lapsen tai
nuoren asiat ovat hyvin ja heidän välinen suhteensa toimii. Ohjaaja kokee, että
hänellä on tietoja ja taitoja tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Oma työ sujuu
niin kuin pitääkin ja tuottaa toivottuja tuloksia.
Mitä tehdä? Ohjaajana sinulla
ei ole syytä huolestua lapsesta tai nuoresta. Muista kuitenkin kysyä lapsen tai
nuoren kuulumisia!
Ohjaajalla käy mielessä pieni
huoli tai ihmettely, jopa toistuvasti. Hänellä on kuitenkin vahva luottamus omiin
toimintamahdollisuuksiinsa. Ohjaajan voimavarat riittävät työskentelyyn ja
erityisen yhteistyön tarve on vähäinen.
Ohjaajan on mahdollista ottaa
pieni huoli puheeksi lapsen tai nuoren vanhempien kanssa. Tämä voi selkiyttää
ohjaajalle lapsen tai nuoren tai tämän perheen tilannetta ja myös omia
toimintamahdollisuuksia ohjaajana. Pienen huolen esille tuominen voi huojentaa
huolta ja antaa mahdollisuuksia varhaiselle avoimelle yhteistyölle nuoren
vanhempien kanssa.
Mitä tehdä? Halutessasi voit
ottaa huolen puheeksi lapsen tai nuoren vanhempien kanssa.
Ohjaaja kokee kasvavaa huolta ja kaipaa tilanteeseen lisää
tukea. Samanaikaisesti ohjaaja voi pelätä liioittelevansa huoltaan. Tuntuvaa
huolta tunnetaan silloin, kun omat auttamiskeinot on käytetty ja
toimintavaihtoehdot ovat vähissä. Usein huolta on ilmennyt jo pitkään. Ohjaaja
voi kokea, että muut yhteistyötahot eivät vastaa hänen kokemaansa yhteistyön
tarpeeseen ja kokee jäävänsä yksin tilanteeseen.
Mitä tehdä? Olet
käyttänyt kaikki keksimäsi auttamiskeinot ja nyt tarvitset muiden tukea! Nyt
huoli kannattaa ehdottomasti ottaa puheeksi vanhempien ja muiden ohjaajien
kanssa. Muut ohjaajat ovat voineet huomata samoja huolenaiheita ja yhdessä
voitte huomata uusia näkökulmia tilanteeseen.
Ohjaaja kokee, että hänen keinonsa ovat lopussa ja ennakoi,
että lapselle tai nuorelle käy huonosti ellei tilanteeseen saada muutosta heti.
Lapsi tai nuori on välittömässä vaarassa. Tarvittavat yhteistyötahot halutaan
ottaa välittömästi mukaan toimintaan.
Mitä tehdä? Nyt
täytyy toimia välittömästi! Kun koet
lapsen tai nuoren olevan välittömässä vaarassa, ota heti yhteyttä tarvittaviin
yhteistyötahoihin! Niitä voivat olla lapsen vanhemmat, muut ohjaajat ja
esimiehesi, poliisi ja lastensuojelu.
Taulukossa on kuvattu huolen vyöhykkeet ja niiden sisältö
tiivistetysti.
Lähteet:
Koponen, S. 2013. Huolen puheeksiottaminen ja hyvien
käytäntöjen dialogi: menetelmäopas lasten ja nuorten kanssa toimiville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti